“Pojat yritti, mies kertoo”- Gappsin historia pähkinänkuoressa

 

Vuosi 2011

Gapps oli perustettu 2010. Seuraavana syyskesänä sovittiin, että aletaan panostaa täysillä.

Talvi 2011 oli todella hyinen. Kävelymatka jäätävässä tuulessa Ruoholahden metrikseltä Salmisaaren Uusyrityskeskukseen tuntui vähintään viideltä kilometriltä. Joka tapauksessa sinne mentiin ja soitettiin kylmäpuheluita (no pun intended) päivittäin.

Firman taseessa oli kaksi Nokian halvinta puhelinta, joilla vuorovedolla otettiin yhteyttä potentiaalisiin asiakkaisiin. CRM:n virkaa toimitti laskentataulukko. Enemmän sisulla kuin taidolla saatiin sovittua ensimmäisiä asiakastapaamisia.

Viestintä oli muutenkin puhelinvetoista. Nokian E71 miltei täydellisellä QWERTY-näppäimistöllä oli kova juttu. Eräänä iltapäivänä Antero ja Pepe kuitenkin totesivat, että tämä on interventio ja että nyt lähdetään.

Verkkokaupan liukuportaissa tajusin, mitä tuleman piti. Harhailtuamme hetken kännykkäosastolla lähdin tuliterä firman HTC kädessä opettelemaan Androidin saloja – ja sillä tiellä ollaan edelleen.

Tilikauden ’10–’11 liikevaihto: 55 000 euroa
ARR: Joitain tuhansia euroja
Vuoden mieleenpainuvin juttu: “joululahjaksi” osakkuus Gappsissa

Vuosi 2012

HTC-ostos ei keikauttanut firman taloutta nurin, vaikka lähellä oli. Liikevaihtoa piti toki saada lisää, koska sitähän kasvufirmat tekee! Eikun myymään.

Asiakastapaamisissa käytiin vielä 2012 aina parivaljakkona ja tottakai paikan päällä. Kauppalehdessäkin noteeratut Suomen huonoimmat myyntimiehet Sironen ja Ojansuu tulivat asiakkaan toimitiloihin juuri ja juuri ajoissa, milloin metrolla, milloin lainatulla autolla ja joskus jalan. Alku meni esittäytymisen jälkeen yleensä näin:

Asiakas: “Saisiko olla kahvia?
Me: “Ei kiitos.

Kummastunut asiakas: “Ai ei kummallekaan? No otatteko teetä?
Perttu: “Ei kiitos.
Vesa: “No mä voisin ottaa kupillisen, kiitos.

Hienoa, ukot!

Tunnustan, että Äärimmäisen Tiukoissa Paikoissa™ otettiin joskus kahvia kuppiin jäähtymään ja sitten Mr. Beanin elkein tuskailtiin tapaamisen loppupuolella mitä miltei juomattomalle litkulle tehtäisiin.

Toheloinneista huolimatta ensimmäisiä kauppoja syntyi ja päästiin asioissa eteenpäin. Liikevaihto kasvoi hurjin prosentein, koska vertailuluku oli vähintäänkin vaatimaton.

Tilikauden liikevaihto: 256 000 euroa (n. 360 % kasvu)
ARR: Joitain kymmeniä tuhansia
Vuoden mieleenpainuvin juttu: ensimmäiset työkaverit tulivat yrittäjien avuksi!

Vuosi 2013

Viedessämme pilven ilosanomaa törmäsimme toisinaan (lue: koko ajan) ennakkoluuloihin tarjoamamme ratkaisun ylivertaisuudesta (lue: minkäänlaisesta toimivuudesta).

Ollaan nimeltämainitsemattoman yrityksen tiloissa tietohallintojohtajan ja tietohallintopäällikön kanssa. (Jälkeenpäin mietin, miten tietohallintoalamaiset pärjäsivät sen aikaa yksin tietohallintolandiassa. Varmaan paremmin!)

Päällikkö hoitaa puheet. Johtaja virkkoo 42 min tapaamisen aikana (esittäytymisen lisäksi) kaksi lausetta:

1. “Kuules poika, meillä on tuolla kellarissa niin paljon rautaa, että sä et oo IKINÄ nähny” ja myöhemmin

2. “Kyllä se on poika silleen, että silloin kun tehdään PRO-HOMMIA niin tarvitaan PRO-VEHKEET

Tietohallintojohtaja painoi ulos huoneesta tämän sanottuaan ja päällikkö jäi loiventamaan: “Jos se Windows Phone 8.1 onkin sitten ihan floppi tai jos vaikka vaihtavat Nokialla Androidiin niin kyllähän me sitten voitaisiin joskus tavata” – mutta niitä kauppoja ei ole vielä tullut.

Tilikauden liikevaihto: 623 000 (n. 143 % kasvu)
ARR: lähemmäs 100 k€
Vuoden mieleenpainuvin juttu: Ensimmäinen vuosi Bulevardin toimistolla

Vuosi 2014

Vaikka hommat etenivät, tuntui ettei Suomesta vielä löytynyt tarpeeksi rohkeutta siirtyä pilveen – tai sitten firmojen omat systeemit olivat jo täydellisiä (ks. yllä). Tavoistamme poiketen osallistuimme siis julkiseen kilpailutukseen. Tehtiin sydänverellä ja nuoruuden innolla paras mahdollinen suoritus. Jäätiin odottamaan päätöstä.

Google oli alkanut järjestää kumppanikonferensseja ja sinne oli taas päästävä. Sinä vuonna rahat matkaan riittivät Anterolle ja minulle, kun osa oli laitettu perheen lomabudjetista (muille reissaajille oli kuitenkin oma huone).

Herättiin Kalifornian aamulla ja vilkaisin puhelinta. 50 vastaamatonta puhelua ja 15 tekstiviestiä. Koska inboundeja tuli ehkä kerran kahdessa kuukaudessa, päättelin että toimistolla on tapahtunut vesivahinko tai että Suomi on vihdoin valloittanut Ruotsin.

Sain lopulta Viljan langan päähän. “–ME VOITETTIIN YLEN KILPAILUTUS!

Pääsi huuto. Vedettiin Anteron kanssa ehkä sata high fivea ja halausta. Oli hämmentävää käppäillä messuhallissa kun ennestään tuntemattomat googlelaiset ja isojen eurooppalaisten integraattorien edustajat tulivat onnittelemaan.

Tilikauden liikevaihto: 1,1 M€ (+76 %)
ARR: 200 k€
Vuoden mieleenpainuvin juttu: Yleisradion kilpailutuksen voitto

Vuosi 2015

Gappsilainen on oma-aloitteinen. Sooloilu sikseen – mutta jos asiat menevät väärään suuntaan, niin sitten ryhdytään tarvittaviin toimenpiteisiin eikä seistä kädet taskussa ihailemassa katastrofin eskaloitumista.

Gappsin offsite-paikkana oli perinteisesti toiminut Rastilan leirintäalue ja siellä sijaitseva vuokrattava saunamökki. Penniä venyttävän yrittäjän (mm. Pepe, minä) näkökulmasta tämä oli ehdottoman toimiva ratkaisu, koska matkakustannus oli mitätön ja pääsi mereen uimaankin. Rastilasta oli myös saatavissa eksoottisia ruokia, kuten pizzaa ja kebabia, joten paketti oli täydellinen.

2015 otettiin askel uuteen suuntaan. Ihmiset ottivat homman näppiin ja järjestivät aloitteellisesti Gappsin ensimmäisen yhteisen työ- ja virkistysmatkan Kroatiaan. Tällaisista reissuista kirjoitettiin iltapäivälehdissä vielä 2017, joten etujoukoissa mentiin. Oli ikimuistoista; uusi alku!

Ajat ovat kuitenkin taas muuttuneet ja ymmärrys (joissain asioissa) lisääntynyt. Vallitsevassa tilanteessa koko firman lennättäminen toiseen maahan on kivaa, mutta ei ympäristön kannalta kestävää. Uskon, että 2020 Gappsissa keksitään ratkaisu tähänkin.

Tilikauden liikevaihto: 1,5 M€ (+36 %)
ARR: 300 k€
Vuoden mieleenpainuvin juttu: Universen (sittemmin Happeo) keksiminen

gappsin tuomas ja perttu kroatiassa

Vuosi 2016

Puhuttiin Anteron ja Pepen kanssa vuosia siitä, miten haluttaisiin tehdä SaaS-palvelu. Ensimmäiset eivät saavuttaneet laajaa suosiota toimiston ulkopuolella; WAMI, Taika… muistajat muistaa.

Universe (eli Happeo) oli toista maata. Huomattiin, että “Googlen Sharepointille, jota kukaan ei aktiivisesti vihaa” syntyi tilausta!

Googlen iso konferenssi (ks. Vuosi 2014) oli taas tulossa keväällä – ja tällä kertaa synnin tyyssijassa, Las Vegasissa.

Perttu laittoi ison pyörän pyörimään:
– kaivettiin edellisvuoden osallistujalistojen kuvista potentiaalisten asiakkaiden nimet (onneksi elettiin pre-GDPR-aikaa), jonka jälkeen
– selvitettiin postiosoitteet (onneksi elettiin internet-aikaa) ja
– varattiin Madame Tussaudin vahakabinetti.

Sitten tehtiin yksi Gappsin historian menestyksekkäimmistä markkinointitempauksista: kaikille osallistujille lähetettiin kutsu ja neljä käsintehtyä planeetanmuotoista suklaakonvehtia (planeetat + Universe = profit)!

Puhujiksi lennätettiin mm. Peter Vesterbacka, joten the launch was BIG. Talousjohtaja Lasse tuskaili tapahtuman negatiivisen ROI:n kanssa vielä pitkään, mutta nimi saatiin lehteen ja osallistujien muistiin!

Tilikauden liikevaihto: 1,96 M€
ARR: 700 k€
Vuoden mieleenpainuvin juttu: Launch ja Las Vegasin reissu

Vuosi 2017

Pyöritettiin kahta firmaa yhden y-tunnuksen alla. Oli tavallaan kaksi jengiä, kaksi kulttuuria, kaksi liiketoimintamallia – mutta yksi toimisto, yksi johto ja (vähän reilu) yksi liikevaihto. Niinkuin moni tuossa vaiheessa mukana ollut varmasti allekirjoittaa, ristivetoa ja odotusta oli ilmassa. Saumoista pullisteli.

Yksi lukuisista oppimiskokemuksista vuosien varrelta liittyy juuri tähän. Jos suinkin mahdollista, kasvuyrityksen alle ei kannata perustaa tuotestartupia vaan siirtää suosiolla kaikki uuteen bisnesaihioon liittyvä uuteen firmaan. Tärkeimpänä ovat ihmiset sekä kulttuuri, joka pääsee kehittymään molemmissa firmoissa omansalaiseksi; sitten hallinto.

Toki tämä on helpommin sanottu kuin tehty; IPR-asiat, rahoitusvastuut, lainojen kassavirta- ja takausvaateet yms. saattavat pakottaa polulle, jonka tienhaara jossain vaiheessa on osittais- tai kokonaisjakautuminen.

Jos kohta hallinnollinen puoli oli varsin raskas, niin kasvettiin monin tavoin ja oli enimmäkseen hauskaa! Koska löydettiin erinomaisia tyyppejä ympäri maailmaa, firman kieleksi vakiintui englanti. Monet firman juhlat ja sirkuskoulut käytiin yhdessä Gappsin ja Universen porukalla.

Tilikauden liikevaihto: 2,85 M€ (+44%)
ARR: 1,1 M€
Vuoden mieleenpainuvin juttu: Sopimus Nesteen kanssa

gappsilaiset sirkuspäivässä

Vuosi 2018

Alkuvuodesta olin siihenastisen työurani huipulla ja jotenkin rekrytoitunut sekä Gappsin toimitusjohtajaksi että Happeon myyntijohtajaksi. Kaikkeni yritin, mutta kuin ihmeen kaupalla molemmat firmat olivat pystyssä vielä kesällä kun Kasper tuli takaisin puolen vuoden maailmanympärimatkalta.

Onneksi Mr. Pöyry suostui ottamaan Gappsin vetovastuun harteilleen. Happeo ja Gapps oli keväällä vihdoin eriytetty omiksi yhtiöikseen, Happeoon saatu Pertun junailema pääomasijoitus sisään ja Amsterdamin toimisto jatkoi kasvuaan. Happeo löysi ensimmäisen yli 10 000 käyttäjän asiakkaan. Alkoi tuntua siltä, että hommat lutviutuvat sittenkin!

Voi vain kuvitella sitä duunin määrää jonka Lasse hallinnossa ja eriyttämisessä teki. Oman lisähaasteensa asetti mm. se, että hollantilaiset viranomaiset kommunikoivat lähinnä flaaminkielisillä papereilla eikä työväenopiston kielikursseille enää ehtinyt ilmoittautua. Onneksi on Google Translate!

Kun Tero siirtyi Happeon hallituksen ruoriin, omaksi pääasialliseksi tehtäväkseni tuli Gappsin hallituksen vetäminen. Ja mikäs oli hallitustöitä tehdessä, kun uusiksi jäseniksi lupautuivat Sanna Wester ja Kalle Alppi!

Tilikauden liikevaihto: 4,9 M€
ARR: 3,5 M€
Vuoden mieleenpainuvin juttu: Gapps Muppets -video

Vuosi 2019

Kun Happeo-reppu (kaikella rakkaudella!) saatiin viime vuonna selästä, oli vähän rahaa muuhunkin kuin tuotekehitykseen.

Ja mitä patologinen kasvuyritys tekee? No tietty panostaa myyntiin ynnä markkinointiin sekä palkkaa lisää ihmisiä customer successiin ja asiantuntijapuolelle! Tänä vuonna joukkoon on liittynyt jo 14 uutta työkaveria.

Myös kokeneemmissa tekijöissä riittää paukkuja. Saatiin pitkään puhuttu ja valmisteltu osakkuusohjelma vihdoin maaliin. Gappsissa on nyt 13 uutta henkilöstöomistajaa. Kiitos kärsivällisyydestä ja luottamuksesta teille kaikille.

Olen joka päivä kiitollinen ja ylpeä siitä hyvästä meiningistä, tarmosta ja tekemisestä, jota Gapps edustaa. Tulee todella hyvä mieli kun näkee sen, miten kaveria autetaan ja tsempataan niin onnistumisten kuin epäonnistumistenkin hetkellä. Pistää nöyräksi, että saan jatkossakin tavoitella parasta mahdollista potentiaaliani tällaisten gappsilaisten ja tällaisten asiakkaiden kanssa.

Tilikauden liikevaihto(tavoite): 7 M€
ARR(-tavoite): 5,5 M€
Mieleenpainuvin juttu: Vielä kehkeytymässä

gappsin perttu ja vesa teemapäivillä

Vuosi 2020 on Gappsin juhlavuosi

Juhlavuosi 2020 lähestyy ja Gappsin 10-vuotisjuhlat pidetään 18.9.2020. Jos haluat nimen listoille niin laita meille viestiä tai laita uutiskirje alta tilaukseen jotta pysyt loopissa. Kasper on luvannut vuosisadan bileet!